top of page

Päiväkirja

Tämä on virtuaalitalli / This is a SIM-game stable

13.10.2016 - Revueltoa herätelty henkiin. Lisäilimme Nitalle hienon KWPN II -palkinnon ja lisäilimme sivuille kilpailuja. Jospa sitä seuraavaksi saisi ajateltua tekstejä ja uusia varsoja? 

​

09.03.2015 - Nita on nyt ilmoitettu yleislaatuarvosteluun ja odotamme vähintään 2. palkintoa. Ehkä sieltä voisi tulla se YLA1, toivotaan vain parasta! Nitalle olisi taas hakusessa yhden yön kumppani. Bellankin pitäisi saada seuraa piakkoin, jotta saadaan sen ensimmäinen varsa ihmisten ilmoille. Pian saammekin rekisteröityä kasvattajanimemme! 

 

13.01.2015 - Hyvää uutta vuotta 2015! Toivon mukaan kaikilla on ollut hyvä vuosi 2014. Meillä ainakin on ollut. Vuonna 2014 meille on tullut kaksi kasvattia ja paljon sijoituksia. Tällä linjalla jatketaan ja kolmas kasvatti pitäisi pikkuhiljaa saada tuloilleen, että varaamme kasvattajanimen. Huh. 

 

16.11.2014 - Sijoituksia on tullut roimasti ja kohta on aika aloittaa mainostus! Kuitenkin odotamme vielä luultavasti jouluun tai ensi vuodelle (riippuen kuinka paljon tulee sijoituksia keräiltyä) ennen kuin mainostamme. Meille on saapunut jo yksi kasvattikin, vaikka emä onkin hiukan raakile. Totesimme kuitenkin, että muutama kasvatti on hyvä tulla piakkoin, jotta saamme kasvattajanimen varattua. Harmittaisihan se, jos se ei ole enää mahdollista esimerkiksi puolen vuoden päästä!

 

03.10.2014 - Hevosilla on alettu kisata ja tallikin on avattu. Mainostamaan emme vielä ala, sillä haluamme hevostemme olevan kisattuja, eikä vain pelkkiä raakileita. :) 

    bottom of page